Se oli pehmeämpi kuin vesi,
kuin pehmeä vesi,
se oli viileämpi kuin joki,
appelsiininkukka.

Ja sille kesäkadulle,
kadonneelle kadulle,
jätti elämän terälehden
ja se kuihtui…

Ensin on osattava kärsiä,
sitten rakastaa, sitten erota
ja viimein kulkea ilman ajatusta…

Appelsiinikukan tuoksu,
rakkauden turhat lupaukset
jotka pakenivat tuulen mukana.

Sen jälkeen… mitä väliä on sen jälkeen?
koko elämäni on eilinen
joka pitää minua menneisyydessä,
ikuinen ja vanha nuoruus
joka on jättänyt minut säikähtäneeksi
kuin linnun ilman valoa.

Mitä käteni ovat tehneet hänelle?
Mitä ne ovat tehneet hänelle
jättäen minulle rintaan
näin paljon tuskaa?

Vanhan lehdon tuska,
kadunkulman laulu
elämän palasen kanssa,
appelsiininkukka.

[printfriendly]